Lohjan vierailu

Vierailu Lohjalle 15.3.2018

Lohjan Eläkkeensaajat ry on kutsunut meidät vierailulle otsikossa mainittuna päivänä.

Matka toteutetaan bussikuljetuksena, jonka kustannus jaetaan osanottajien kesken. Ilmoittautumiset helmikuun loppuun mennessä joko listalle kokouksissa, puhelimitse  040 742 6073 tai sähköpostilla tuomo.sievinen@gmail.com

Matkakertomus Lohjan vierailusta

Matka Lohjan Eläkkeensaajien vieraaksi 15.3. alkoi n. -7⁰C aurinkoisessa, mutta hieman tuulisessa säässä Jommin turvallisessa kyydissä. Iloisen puheensorinan säestämä matka sujui alkukommelluksien jälkeen varsin leppoisissa merkeissä ja Lohjalle saavuttiin aikataulun mukaisesti aivan Leppävaaran Eläkkeensaajien perässä. Perillä Lohjan Työväen talolla tapahtuma aloitettiin tulotervehdysten jälkeen kahvilla ja  pikkupurtavalla. Itse ohjelma oli hyvin musiikkipainotteinen, mutta varsin upeilla esityksillä varustettu ja ohjelman lopussa arpajaiset runsaine palkintoineen. Päätteeksi vielä tanssia hyvän musiikin tahdissa. Kotimatkalla sama iloinen puheensorina kuin mennessäkin ja kaikki vaikuttivat varsin tyytyväisiltä matkan onnistumiseen. Pienenä miinuksena oli kuitenkin yllättävä flunssa-aalto, joka karsi lähtijöitä puolen tusinan verran, mutta silti mukana 44 henkilöä.