Soukan palvelukeskus asiaa

1.11.2024

Syksy on jo pitkällä ja vasta nyt teitä lähestyn yhteistyökuulumisilla. Meillä palvelukeskuksessa ja laajemminkin LUVN:in ikääntyneiden palveluissa on oikeastaan koko syksyn ollut yhteistoimintaneuvottelut päällä, mikä on tuonut epävarmuustekijöitä työhön. Tästä syystä syksyn yhteistyöpalaveri on jäänyt kokoon kutsumatta. Yt:t jatkuvat edelleen, mutta jatkamme toistaiseksi toimintaa ja sen suunnittelua entiseen malliin. Ajattelimme, että voisimme alkuvuodesta pitää yhteistyöpalaverin, kun saamme lopullisen selvyyden neuvotteluista.

 Haluaisin kuitenkin tehdä muutaman mainostusnoston meidän syksystämme:

  • Voima ja tasapaino +75 -ryhmä on aloittanut meille nyt syksyllä ke klo 11–12 Espoon liikuntapalveluiden liikunnanohjaajan vetämänä. Tämä on ollut pidetty ja kiitelty ryhmä!
  • Digiopastus jatkuu taas palvelukeskuksessa Enter vapaaehtoisen Karin toteuttamana ke klo 14–16. Tunnin henkilökohtaisia opastusvuoroja on varattavissa palvelukeskuksen puhelinnumerosta.
  • Hyvän mielen -kahvihetki on juuri käynnistymässä olevaa vapaamuotoista yhdessäoloa ja kahvittelua perjantai-iltapäivisin klo 13–14. Ja kuten keskiviikon Olkkarissamme, myös tässä palvelukeskuksen työntekijä on läsnä.

 Nämä siis – niin kuin kaikki toimintamme – tähtää kotona asuvan ikääntyneen hyvinvoinnin edistämiseen ja ylläpitämiseen. Vinkatkaa mielellään näistä ja muista toiminnoistamme teidän jäsenillenne, tutuillenne ja naapureillenne, jotka voisivat näistä hyötyä. Ja me tietysti ohjaamme mielellään myös teidän toimintaanne ikääntyneitä vastavuoroisesti 

 Pieni ennakkoilmoitus ensi keväästä vielä: meillä on alkamassa keväällä Digi tutuksi -ryhmä palvelukeskuksessa. Kyseessä on Vanhusten Turvan järjestämä tabletin tai kannettavan käyttöä opettava kurssi 26.3.-14.5. keskiviikkoisin klo 10-11:30. Tästä tulee lisämainostusta alkuvuodesta, mutta tätä tietoa saa jo jakaa. Vanhusten Turva toivoo meiltä näkemystä siitä kumpaan laitteeseen opetus keskittyy, eli teidän mielestänne, olisiko tabletin vai kannettavan käytön opastukselle enemmän kysyntää?

 Mukavaa syksyn jatkoa!

 Yst. terv.

Jouni Laaksamo

toiminnanohjaaja / verksamhetshandledare

Ikääntyneiden palvelut – hyvinvointia edistävä toiminta / Tjänster för äldre – välfärdsfrämjande verksamhet

0401626427

jouni.laaksamo@luvn.fi

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue / Västra Nylands välfärdsområde